Tämän pätkiskakun ohjeen löysin joskus netistä ja kakku on todella hyvää ilman täytettäkin. Mutta synttärien kunniaksi päätin kokeilla vadelmaista täytettä ja se sopi myös todella hyvin kakkuun. Tämä on todellista herkkua ja helppo valmistaa, kun pohjan aineksia ei edes tarvitse vatkata.

5 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 rkl leivinjauhetta
4 rkl kaakaojauhetta
150 g sulatettua voita tai margariinia
2 dl maustamatonta jogurttia
6 patukkaa pätkistä (tai maun mukaan niin monta kuin haluaa)
3 munaa

Sekoita kuivat aineet (vehnäjauhot, sokeri, vaniljasokeri, kaakaojauhe) keskenään. Sulata rasva ja lisää paloitellut pätkikset rasvan joukkoon, sekoita. Lisää rasvan sekaan myös jogurtti ja munat. Lisää vielä kuivat aineet. Sekoita seos huolella, sitä ei kuitenkaan tarvitse vatkata. Paista n. 45 minuuttia 175 asteessa.

Täyte:
Rahkaa
Vadelmahilloa

Kuorrutus:
200 g suklaata
100 g voita

Sulata kuorrutuksen aineet varovasti liedellä ja valuttele jäähtyneen kakun päälle.

Koristeeksi voi laittaa vielä esim. vadelmia.

1369173.jpg
Pahoittelen tummaa ja muutenkin huonoa kuvaa. Tajusin ottaa sen vasta kun kakusta oli enää tuo pala jäljellä.